torstai 22. toukokuuta 2014

Vapaaehtoistyön tempaus 22.5.2014

Kankaanpään Seudun vammaisjärjestöt ry ja seurakunnan diakoniatyö ovat tehneet jo usean vuoden ajan yhteistyötä vapaaehtoistyön saralla. Tänään järjestettiin viime vuoden tapaan tempaus, jossa kutsutaan ihmisiä mukaan työhön.

Kasevan toiminnanjohtaja Milja Karjalainen lausui tempauksen avaussanat klo 9 ja pian sen jälkeen paikallinen 7-luokkalaisista tytöistä koostuva yhtye Bling Bling esitti kappaleitaan. Torille tulleet lapset saivat musiikkia kuunnellessaan kasvomaalauksen taideopiskelijoilta.

Klo 9.30 järjestäydyttiin parijonoon ja tavoitteena oli tehdä Letkajenkan suomenennätys. Tänä vuonna tavoitetta ei saavutettu vaikka noin 200 eri henkilöä oli mukana tanssimassa. Säestystä hoitanut yhtye sai nimekseen Perttu Kaapan letkajenkkaorkesteri, jossa maestron lisäksi olivat mukana musisoimassa tilaisuutta juontanut Olli Mustaniemi bassossa ja diakoni Pasi Junnila rummuissa.

Kankaanpään Seutu kirjoitti tapahtumasta oman juttunsa ja voit lukea sen tätä linkkiä painamalla.

Yle uutisoi tapahtumasta, että letkajenkan maailmanennätys on kirjattu Guinnessin ennätystenkirjaan vuonna 1995. Silloin Kokemäellä jenkkaan osallistui 1354 henkilöä. Ylen jutun voit lukea tätä linkkiä painamalla.

(PJ)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti