maanantai 29. syyskuuta 2014

Yle Areena ja verkkopankkitunnukset

Syyskuun viimeisen viikon kerhoissa tutustuimme aluksi Yle Areenan palveluihin ja kuuntelimme radion aamuhartauden tältä sivulta, josta löytyy myös laaja valikoima aiempia hartauksia.

Totesimme, että Yle Areenan sivuilla on paljon muutakin kuunneltavaa ja katseltavaa, esimerkiksi tämä Roman Schatzin radio-ohjelma, jossa aiheena on kaksi suomalaista herätysliikettä.

Radiodei on kristillinen radiokanava, jota voi kuunnella verkon kautta suorana. Kanavalla on myös laaja arkisto, josta voi kuunnella aiemmin esitettyjä ohjelmia. Totesimme, että ohjelmien kuunteluun tarvitaan selaimissa laajennuslisäosia, joiden asentamisen sijaan voi kokeilla myös toisen selaimen käyttöä. Monella on koneessaan Google Chrome, Internet Explorer tai Firefox. Osalla ohjelmalinkkien klikkaaminen avasi Windows Media Playerin, jolla kuunteleminen onnistui. 

Jatkoimme myös edellisellä kerralla käsiteltyjä aiheita, joihin liittyi verkkopankkitunnusten käyttäminen luotettavaan tunnistautumiseen verkossa. Vierailimme Kelan ja sähköisen reseptin sivuilla.


Lopuksi opettelimme vielä Google Mapsin eli karttojen käyttöä. Totesimme, että Mapsin avulla on helppoa selvittää reitit eri kohteisiin ja niiden väliset etäisyydet. (PJ)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Sähköpostia ja sähköistä reseptiä

Tämän viikon hartausmateriaalina käytimme Mobiilikirkon eHartautta ja lauloimme YouTube-videon säestyksellä virren 600.



Hartauden jälkeen harjoittelimme Googlen hakutoiminnon käyttöä ja kirjoitimme hakusanaksi Raamattu. Avasimme sen kirkon sivulta.

Totesimme, että Raamatun lukeminen tietokoneen näytöltä on kätevää, mikäli tarvitsee tavallista isompaa tekstiä. Tekstiä voi suurentaa esimerkiksi pitämällä ctrl-painikkeen alaspainettuna ja sen jälkeen hiiren rullaa pyörittämällä.

Chrome-selaimessa tekstiä voi suurentaa oikean yläkulman painikkeesta (kolme vaakaviivaa päällekkäin) avautuvasta valikosta, josta valikon keskivaiheilta löytyy tekstin koko 100 % ja sen oikealta puolelta + -painike, josta painamalla teksti suurenee. Vastaavasti - -merkistä tekstiä voi pienentää.

Harjoittelimme myös Gmail-sähköpostiohjelman käyttöä lähettämällä viestejä sekä luomalla Yhteystieto-ohjelmaan muiden kerholaisten yhteystietoja.

Lopuksi kerhon vetäjä näytti, miten Googlen hakukentän ja "sähköinen resepti"-hakusanan avulla saa näkyviin kanta.fi - sivuston, jossa voi nähdä verkkopankkitunnuksia käyttämällä tietoja itselle määrätyistä lääkeresepteistä. Kanta.fi sivulle pääsee myös tästä linkistä. Totesimme myös, että verkkopankkitunnuksia käyttämällä voi tunnistautua muun muassa Kelan tai vakuutusyhtiöiden nettipalveluihin. (PJ)



maanantai 15. syyskuuta 2014

Käyttäjätunnusten asetukset on hyvä käydä läpi

Syksyn toisessa kerhotapaamisessa tuli esiin tilanne, että erään ilmaisen, netissä toimivan sähköpostipalvelun salasana oli unohtunut. Olisi ollut tärkeää päästä kirjautumaan sähköpostiin, jonne on talletettuna viestien liitteenä olleita valokuvia.

Tässä palvelussa on mahdollisuus, että kirjaa omiin henkilö-kohtaisiin tiliasetuksiin toisen sähköpostiosoitteen, jonne palveluntarjoaja voi tarvittaessa lähettää viestin tai linkin, jonka avulla salasanan voi nollata ja luoda uuden.

Totesimme, että eräässä toisessa palvelussa on mahdollista kirjata oma matkapuhelin, jonne voidaan lähettää tekstiviestillä koodi, jota palvelu sitten kysyy tällaisessa tilanteessa.

Ja vielä eräässä toisessa palvelussa totesimme, että on mahdollista kirjata sekä matkapuhelimen numero että varasähköpostiosoite. Tilanne on siis palveluntarjoajille tuttu ja siihen voi varautua antamalla vaihtoehtoisia yhteystietoja. Mutta mikäli mitään edellä mainittuja tietoja ei palveluun kirjata, voi tili jäädä lukituksi ja viestit ja kuvat pysyvät lukon takana, kunnes palveluntarjoaja poistaa tilin ja sen mukana tiedot, joita ei ole enää pitkään aikaan käytetty.

Tämä tapaus muistutti, että on tärkeätä
1) täyttää palvelun henkilökohtaisiin asetuksiin riittävä määrä omia yhteystietoja
2) tallettaa viestien liitteenä tulleet valokuvat oman tietokoneen kiintolevylle tai sitten eri palveluntarjoajien ns. pilvipalveluihin.
3) tallettaa eri palvelujen salasanat johonkin turvalliseen paikkaan erilleen käyttäjätunnuksista. Itse käytän tähän tarkoitukseen laadittua erillistä ohjelmaa, jossa yhden salasanan takaa löytyy salasanat kaikkiin niihin palveluihin, joihin olen kirjautunut.
4) tallettaa säilytettävät viestit ja valokuvat varmuuden vuoksi useampaan paikkaan. (PJ)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Numero- ja osoitetietojen haku

Tutustuimme tietokonekerhossa Fonectan palveluun, jossa voi hakea ilman eri veloitusta 100 yhteystietoa kuukaudessa.

Palveluun pitää rekisteröityä tekstiviestillä ja kirjautuminen maksaa 0,25 €. Muita kustannuksia palvelun käytöstä ei tule.

Palvelu lähettää vastaukseksi tekstiviestin, jossa saa oman salasanan. Kirjautuessa palveluun käyttäjätunnuksena toimii oma matkapuhelinnumero. Lisätietoja osoitteessa www.fonecta.fi.

Syksyn tullen tie vie Tietokonekerhoon

Aloitamme Eläkeläisten tietokonekerhon kaksi ryhmää heti syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Maanantairyhmä kokoontuu seuraavina päivinä:
01.09.  15.09.  29.09.
13.10.  27.10.
10.11.  24.11.

ja Tiistairyhmä kokoontuu seuraavina päivinä:
02.09.  16.09.  30.09.
14.10.  28.10.
11.11.  25.11.

Kerhot alkavat klo 13. Kerhon alussa on hartaus ja kahvit ja sen jälkeen harjoittelemme netin ja sen erilaisten sisältöjen hyödyntämistä. Molemmat ryhmät ovat täynnä. (PJ)