keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Seniorit surffaa

Syyskuun viimeisen viikon tietokonekerhossa katselimme alkuhartaudeksi Yle Areenan kautta Pisara-ohjelman, jossa näyttelijä Ritva Oksanen kertoi uskostaan ja luki valitsemiaan raamatunkohtia. Löydät ohjelman tästä linkistä.

Lauloimme yhdessä Ekklesia-kuoron kanssa virren 388 Jeesus johdata tiemme kulkua.

Sanat laulamaamme virteen löytyvät virsikirjasta kirkon sivulta tästä osoitteesta.

Vapaaehtoinen ohjaajamme Hannu oli tehnyt diaesityksen siitä mitä kaikkea tietokoneella voi tehdä. Voit tutustua esitykseen tästä linkistä.

Kerholainen Kirsti halusi katkaista tilaamansa lehden kestotilauksen. Paperilaskusta ei löytynyt sähköpostiosoitetta, johon olisi voinut lähettää viestin. Lehden julkaisijan nettisivun osoite laskusta löytyi. Sivuilta ilmeni, että tilauksen muuttamiseksi pitää luoda sivustolle oma käyttäjätunnus. Toimimme ohjeiden mukaan ja pääsimme lopulta kirjautumaan luomallamme tunnuksella asiakaspalvelun sivustolle. Sen jälkeen tilauksen peruuttaminen oli helppoa.

Vanhustyön keskusliitolla on meneillään kampanja, Seniorsurf, joka rohkaisee ikääntyneitä ihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja nettiin. Sivustolla, johon pääset tästä linkistä on koottuna opastusmateriaaleja netin ja laitteiden käyttöön.

Seniorit surffaavat myös YouTuben videopalvelussa. Pääset katsomaan kampanjan hauskoja videoita tästä linkistä. 

Tutustuimme lopuksi vielä kuvakirjan tekemiseen Ifolorin sivuilla. Kerholainen Oili oli asentanut koneelleen erityisen ohjelman, jolla pystyy valmistelemaan kirjan omista valokuvista. Kuvat ja niihin liittyvät tekstit ovat luonnollisesti itse valittavissa ja muokattavissa. Ifolorin sivuille pääset tästä linkistä. (PJ)


maanantai 21. syyskuuta 2015

Kuka kantaa ketä?

Syyskuun puolivälin tietokonekerhossa luimme alkuhartaudeksi Japanin lähetin Mirjam Harjun blogikirjoituksen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen sivuilta. Kirjoitus löytyy täältä.

YouTubeen laitoimme hakusanaksi Ekklesia-kuoro ja lauloimme kuoron kanssa virren. Sanat tähän ja muihinkin virsikirjan virsiin löytyvät osoitteesta www.evl.fi/virsikirja.

Kerhon apuohjaaja Jyrki esitteli omalta koneeltaan uutta Windows 10 - järjestelmää. Jyrkin mukaan uusi Windows on paras käyttöjärjestelmä, mitä Microsoft on tähän asti julkaissut. Hyvää kympissä on myös se, että sen voi asentaa vanhempaankin koneeseen ja silti toimii. Googleen voi laittaa hakusanaksi "Windows 10 asennus", niin saa ohjeita ja voi lukea muiden tietokoneen käyttäjien kokemuksia asiasta. Moni kerholaisista olikin huomannut tietokoneen alapalkissa viestin, että päivityksen voi varata ja ladata ilmaiseksi omalle koneelle.

Tutustuimme netin palveluun, joka löytyy osoitteesta www.kansalaisaloite.fi  Selasimme tehtyjä lakialoitteita ja kerhon vetäjä kirjautui verkkopankkitunnuksillaan palveluun ja näytti miten aloitteita voi kannattaa.

Luimme myös Helsingin Sanomien nettisivuilta jutun aiheesta nettihuijarit. Jutusta jäi mieleen ainakin se, että omia käyttötunnuksia ja salasanoja ei saa lähettää sähköpostilla kenellekään eivätkä palvelut niitä oikeasti koskaan kysykään. Jos netin kautta tullut tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei se yleensä totta olekaan vaan kyseessä on huijaus. Kannattaa olla myös varoillaan, jos jotain tarjotaan todella halvalla tai ilmaiseksi: kyse voikin olla houkuttelusta kestotilaukseen, josta voi olla vaikea irtaantua. Hesarin jutun voi lukea täältä. (PJ)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Apua turvapaikanhakijoille




Arkkihiippakunnan piispat ovat kehottaneet seurakuntia auttamaan nopeasti turvapaikanhakijoita Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin Uutisarkki-kirjeessä 9/15.

Kirkon Ulkomaanapu on käynnistänyt katastrofikeräyksen, jonka kautta sinäkin voit auttaa Eurooppaan paenneita ihmisiä Unkarissa, Serbiassa ja Kreikassa. 

Kirkon Ulkomaanavun nettisivuille: klikkaa tästä!





Uutena hyväntekeväisyyspalveluna on aloittanut
Kirkkopalvelut ry:n hallinnoima Kotimaanapu,
jonka välittämä apu kohdistetaan täysimääräisesti
Suomeen. Kotimaanapu on aloittanut kampanjan, jonka kautta voi lahjoittaa apua niille turvapaikanhakijoille, jotka ovat jo Suomessa. 

Kaikki Kotimaanavun Apua turvapaikanhakijoille-keräykseen 7.9.-15.10.2015 lahjoitetut varat ohjataan Kotimaanavun valtakunnalliseen hätäapurahastoon ja ne käytetään välittömästi keräysajan umpeuduttua turvapaikanhakijoiden auttamiseen paikallisten täsmätarpeiden mukaisesti. 

Kotimaanavun nettisivuille: klikkaa tästä! (PJ) 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syksyn tullen taas tietokonekerhoon!

Tämän syksyn kerho lähti aktiivisesti liikkeelle ja myös uusia kerholaisia liittyi mukaan. Alkuhartauden ja kahvin jälkeen kerhon vetäjä kysyi lomakkeella kerholaisten taidoista ja kiinnostuksen kohteista.

Liikkeelle lähdettiin Googlen hakutoiminnon harjoittelulla. Monelle tämä oli jo aiemmin opitun kertausta. Jotain uuttakin opimme: "Kokeilen onneani"-linkkiä painamalla Google avaa valmiiksi selaimeen sen sivun, joka olisi tullut hakutuloksessa ensimmäiseksi. Kannattaa kokeilla! Totesimme myös, että kannattaa katsoa välillä ruudulle, kun on kirjoittamassa Googlen hakukenttään tekstiä: palvelu yrittää arvata mitä olet hakemassa ja oikeaa ehdotusta voi klikata jo muutaman kirjaimen jälkeen.

Yksi kerhon vapaaehtoisista ohjaajista kertoi paikallisen sähköyhtiön, Vatajankosken sähkön WattiMatti-palvelusta, joka löytyy yhtiön nettisivuilta. Rekisteröitymällä voi katsella tietoja omasta sähkönkulutuksesta ja testausmielessä kerhon vetäjä loi palveluun tunnukset, joilla nähtiin eilispäivän sähkönkulutus tunnin tarkkuudella. Palveluun rekisteröidytään tällä sivulla. Kannattaa etsiä valmiiksi vanha sähkölasku, josta selviävät asiakastunnus ja käyttöpaikan tunnus tarvitaan rekisteröityessä.

Eräs kerholaisista jätti erään nettisivun osoitetta kirjoittaessaan epähuomiossa yhden kirjaimen pois. Tästä seurauksena oli, että näytölle tuli ilmoitus: "Seuraava sivusto sisältää haittaohjelmia. Tietokoneellesi voidaan yrittää asentaa vaarallisia ohjelmia..." Tämä johti meidät keskustelemaan mm. siitä, että verkkopankissa asioidessa kannattaa tarkistaa mm. että osoiterivi alkaa kirjainyhdistelmällä https. Viimeinen kirjain s kertoo, että nyt ollaan suojatulla sivulla. Katso täältä tarkemmin, mitä sivun suojaus tarkoittaa.

Tietokoneen käyttöjärjestelmänä on lähes kaikilla kerholaisilla Microsoftin kehittämä Windows. Uusin versio tästä käyttöjärjestelmästä on Windows 10.  Aiempia käyttöjärjestelmiä ovat mm. XP, 7, 8 ja 8.1.

Kerhon vapaaehtoisella ohjaajalla on jo kokemusta uusimman järjestelmän asentamisesta koneisiin. Hänen mukaansa 10-järjestelmä toimii hyvin niissäkin koneissa, joissa on aiemmin ollut käyttöjärjestelmänä Windows 7. Tätä aiemman, Windows XP:n tuotetuki on päättynyt. Se tarkoittaa, että mikäli järjestelmästä löytyy haavoittuvuus, jota haittaohjelmat pystyvät hyödyntämään, ei Microsoft enää julkaise ohjelmaan korjauspäivitystä. Tästä syystä esimerkiksi pankkiasiointiin suositellaan uudempia käyttöjärjestelmiä. Lue täältä Iltalehden juttu aiheesta. (PJ)