maanantai 12. syyskuuta 2016

Tietokonekerho aloitti taas

Syksyn ensimmäinen kerho alkoi tuttuun tapaan hartaudella. Suuntasimme kirkon nettisivuille ja valitsimme sivun oikeasta marginaalista Kirkkovuoden teksti-painikkeen. Avautuvalta sivulta valitsimme yläreunasta linkin Edellinen pyhäpäivä. Raamatuntekstin lukemisen jälkeen kerhon vetäjä näytti Raamattu kannesta kanteen-sivuston, josta löytyy kohtaan kuin kohtaan Jukka Norvannon laatima selitys. Kuuntelimme selitystä lukemaamme raamatunkohtaan. Lopuksi veisasimme virren. Linkki virsikirjaan löytyy niinikään kirkon etusivun oikeasta marginaalista. Hakukenttään voi laittaan virren numeron tai sitten voi kirjoittaa vaikka yhden sanan, jonka muistaa virressä olevan.

Kahvin jälkeen keskustelimme siitä, millaisia ajatuksia kerholaisilla on ollut viime aikoina tietokoneisiin ja niiden käyttöön liittyen.

Tässä joitakin aiheita ja esille tulleita ajatuksia.

Nettiyhteydet
DNAn nettiyhteyksissä oli ollut yhtenä aamupäivänä katkosta, joka ei kotona laitteita uudelleen käynnistämällä korjaantunut. Kerholainen oli soittanut DNAn asiakaspalveluun, josta oli kerrottu, että vika koskee laajaa aluetta Satakunnassa ja sitä korjataan parhaillaan. Todettiin, että asiakaspalveluihin soittaminen on nykyään mielenkiintoista, kun ensin pitää painaa useita eri puhelimen näppäimiä ennenkuin pääsee keskustelemaan asiakaspalvelijan kanssa. Kannattaa huomata myös monien yritysten sivuilla oleva mahdollisuus chattailuun eli reaaliaikaiseen keskusteluun viestien välityksellä.

Päivitykset
Osalla kerholaisista on Windowsin asetuksissa määritelty, että käyttöjärjestelmän ja muiden ohjelmien päivitykset ladataan ja asennetaan automaattisesti. Silti on hyvä käydä silloin tällöin toteamassa, että laite on ajan tasalla. Windows Update on ohjelma, jota tällöin käytetään. Ohjelma ilmoittaa, mikä päivitys on tärkeä ja mikä on valinnainen. Laita ainakin tärkeäksi ilmoitetut päivitykset koneellesi. 

Myös esimerkiksi apuohjelmat Java ja Adobe Reader saavat säännöllisesti päivityksiä, joista saattaa ilmaantua ilmoituksia. Ongelmana vain on, että nämä päivitykset ovat usein englanninkielisiä. Ehkä on hyvä ensin kysyä neuvoa, ennen kuin tekee sellaista, mistä ei oikein tiedä onko se tarpeen vai ei.

Pääsääntö lienee, että koneen toimivuuden ja tietoturvan takia on syytä pitää tietokoneen, kuten myös älypuhelimen ja tabletin päivitykset ajan tasalla. On myös tietokoneita, joissa päivitykset tulevat automaattisesti ja virustorjunnastakaan ei tarvitse huolehtia. Esimerkki tällaisesta on Chromebook, joka tarkoittaa sitä että laitteessa on Googlen kehittämä käyttöjärjestelmä, jota Google pitää automaattisesti ajan tasalla. Tällainen tietokone tarvitsee toimiakseen nettiyhteyden, sillä pääsääntöisesti koneeseen ei tallenneta mitään vaan kaikki tiedostot ja kuvat sijaitsevat Googlen pilvipalvelimilla. Netin peruspalvelujen käyttöön Chromebook riittää mainiosti.

Virusten ja haittaohjelmien torjunta
Joidenkin kerholaisten koneet ilmoittivat, että torjuntaohjelmat kaipaavat päivitystä. Osalla erityisiä torjuntaohjelmia ei ollut asennettuna. Laitoimme koneisiin Avast- tai Avira-ohjelmistot, jotka ovat maksutta ladattavissa netistä. Perustoiminnot saa ilmaiseksi, kehittyneemmät ominaisuudet maksavat muutaman kympin vuodessa. Vaihtoehto edellisille on esimerkiksi suomalainen F-Secure, jonka ohjelmiston käyttö kustantaa noin 50 € vuodessa.

Roskapostiviestit 
Osa kerholaisista saa sähköpostiinsa ei-toivottuja tarjousviestejä. Kokemukseni mukaan Gmail-sähköpostiohjelma osaa tunnistaa ja ehkäistä roskapostit hyvin. Viestiä voi toisissa ohjelmissa klikata hiiren oikealla painikkeella ja merkitä roskapostiksi. Jos tarjousviestit vaivaavat eikä muuta keksi, voi aina ottaa uuden sähköpostiosoitteen käyttöön ja jättää vanhan osoitteen roskapostia varten. Tästä on tietysti oma vaivansa.

Viestit, joissa kerrotaan, että ”Olet voittanut-” tai ”Saat älypuhelimen eurolla”-tyyppiset ja muut liian hyvältä kuulostavat lupaukset ja tarjoukset ovat useimmiten huijausta ja jos lähdet klikkailemaan viestiä, saatat tulla tilanneeksi jonkin maksullisen palvelun, jonka katkaiseminen on vaikeata. Parasta on, että poistat viestin avaamatta sitä.

Jos jossain viestissä kysytään sinulta verkkopankin käyttäjätunnusta ja salasanaa, niin älä luovuta niitä. Pankki ei koskaan kysy tunnuksia puhelimitse tai viesteillä. Tunnuksia tulee muutoinkin käyttää huolellisesti.

Millaisen puhelimen ostaisin? 

Pohdimme myös millainen puhelin kannattaisi ostaa. Ensinnäkin on syytä miettiä mitä haluat tehdä sillä. Haluaako käyttää nettiä ja maksaa siitä oman kuukausimaksun? Tai riittääkö pelkät puhelut ja viestit? Aina ei kannata ostaa kalleinta eli maksaa ominaisuuksista, joita ei sitten tarvitsekaan. Voi myös miettiä minkä kokoisen näytön ja näppäimet haluaa. Perinteisissä puhelimissä on vielä painettavat, fyysiset nappulat, älypuhelimissa näppäimet toimivat kosketuksesta. Katsoimme verkkokaupoista eri vaihtoehtoja.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kankaanpään Leipäkirkko-tilaisuus joka maanantai klo 14


Kankaanpään kristilliset seurakunnat järjestävät Leipäkirkon maanantaisin klo 14 alkaen. Alla olevasta listasta voit tarkistaa ajan ja paikan.Tilaisuuden jälkeen jaetaan lahjoituksina saatuja tuotteita tilaisuuteen osallistuneille. 

Tuotteet on tarkoitettu vähävaraisille kankaanpääläisille.








Leipäkirkko syksyllä 2016 maanantaisin klo 14

5.9. Helluntaiseurakunta
12.9. Vapaaseurakunta
19.9. Kankaanpään seurakunta
26.9. Helluntaiseurakunta

3.10. Vapaaseurakunta
10.10. Kankaanpään seurakunta
17.10. Helluntaiseurakunta
24.10. Vapaaseurakunta
31.10. Kankaanpään seurakunta

7.11. Helluntaiseurakunta
14.11. Vapaaseurakunta
21.11. Kankaanpään seurakunta
28.11. Helluntaiseurakunta

5.12. Vapaaseurakunta
12.12. Kankaanpään seurakunta
19.12. Helluntaiseurakunta


Leipäkirkon yhteystiedot

Kankaanpään Helluntaiseurakunta
Onnelantie 4, Olavi Mäkelä, 0400 860 665, olavi.makela51@gmail.com

Kankaanpään Vapaaseurakunta
Toukolankatu 1, Juhani Mäki, 040 5072 753, jussi.pata@gmail.com

Kankaanpään seurakunta
Keskuskatu 51 B (diakoniatoimisto), Pasi Junnila, 044 7133 520, pasi.junnila@evl.fi






Syksyn kerhot käynnistyneet

Hyvää syksyn alkua diakoniatyöstä!

Tässä tietoa diakoniatyön eri ryhmistä. Tervetuloa mukaan!


LEIPÄKIRKKO
Torikulmassa joka kolmas maanantai klo 14 
19.9.  10.10.   31.10.  21.11.  12.12.


LIIKKUVAT NAISET
Torikulmassa joka toinen viikko klo 10.
Kokoontumiset ilmoitetaan Kankaanpään Seudun seurakuntatiedoissa.
Lisätietoja Ritva Rainermalta.


VENESKOSKEN PÄIVÄPIIRI
Veneskosken koululla kerran kuukaudessa. Kokoontumiset ilmoitetaan Kankaanpään Seudun seurakuntatiedoissa.


TIISTAIKAMMARI
Torikulmassa joka tiistai klo 9.30-11.00


ELÄKELÄISTEN TIETOKONEKERHO
Torikulmassa joka toinen keskiviikko klo 10
7.9.   21.9.    5.10.   19.10.   2.11.   16.11.   30.11.


LAULURYHMÄ
Torikulmassa joka toinen keskiviikko klo 10
31.8.   14.9.  28.9.  12.10.   26.10.   9.11.   23.11.


MIESTEN PIIRI
Hakoniemen saunalla klo 14
21.9.  19.10.   16.11.   14.12.


MYLLYMÄEN KERHO
Soikankatu 1 kerhotilassa kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 12.30.
14.9.  12.10.   9.11.  14.12.



keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Seurakuntaretki höyryllä keskiviikkona 15.6.2016

Reittinä Parkano - Tampere - Parkano 

Ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 20.5. puh. 044 7133 569


Matkan alustava aikataulu

8.30 Lähtö omilla autoilla tai yhteiskyydillä Kankaanpään torilta. Kuljetuksesta päätetään, kun tiedetään lähtijöiden määrä.

9.32 Höyryveturi Ukko-Pekka saapuu Parkanon asemalle. Veturin siirtyminen junan toiseen päähän. Veturin esittely ja tutustuminen Höyryveturimatkat 1009:n toimintaan.

10.00 Lähtö Parkanon asemalta ja junamatka Tampereelle. Ruokailu junan entistetyissä salonki- ja ravintolavaunuissa.  Tarjolla kinkkukiusausta, ilmoita erityisruokavaliosta.

11.30  Siirtyminen jalkaisin (n. 500 m) Tampereen tuomiokirkkoon, jossa kirkon esittely, urkumusiikkituokio ja pieni rukoushetki.

13.00   Paluumatka Tampereen rautatieasemalta, junassa ohjelmaa ja mahdollisuus ostaa päiväkahvit.

14.11 Takaisin Parkanon asemalla. Edestakaisen junamatkan ja ruokailun hinta on 46 €/hlö.

Matkalla mukana diakonissa Sari Kujansuu Kankaanpään seurakunnasta.

Ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 20.5. puh. 044 7133 569

Lisätietoja Ukko-Pekasta  paina tästä linkistä.

Video Ukko-Pekasta YouTubessa: paina tästä linkistä.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tietokonekerho jatkuu jälleen syksyllä

Kevään viimeisessä eläkeläisten tietokonekerhossa oli jälleen aktiivinen meininki. 

Kahvin jälkeen hiljennyimme lukien ja kuunnellen mobiilikirkko.fi-sivustolta tämän viikon tekstejä. Lauloimme vielä YouTuben säestyksellä virren 365.

Kahdella kerholaisista oli hukassa sähköpostin salasana. Microsoftin live.com-sivulla, kuten myös Googlen kirjautumissivuilta löytyy linkki ”Unohdin salasanani” tai ”Tarvitsetko apua”, joiden kautta voi pyytää palveluntarjoajaa nollaamaan unohtuneen salasanan. Molemmissa edellä mainituissa palveluissa piti antaa ensin käyttäjätunnus ja sen jälkeen palvelu lähetti tekstiviestin käyttäjän matkapuhelimeen, jossa oli koodi, joka piti kirjoittaa sivustolle. Tämän jälkeen asia eteni ja käyttäjä sai luoda uuden salasanan palveluun. 

Yksi kerholaisista on vaihtamassa vanhaa Lumia-puhelintaan uuteen Android-käyttöjärjestelmää käyttävään puhelimeen. Kerholaista mietitytti miten yhteystiedot saa siirrettyä puhelimesta toiseen. Tapoja on useita, mutta suosittelin käyttämään palveluntarjoajien pilvipalveluita. Aluksi tarkistetaan, että vanhasta puhelimesta yhteystiedot on kopioituneena (Lumian kohdalla Microsoftin) pilveen.

Tämän jälkeen kirjaudutaan tietokoneella (tässä tapauksessa live.com-sivustolle) ao. pilvipalveluun ja sieltä asetuksista laitetaan yhteystiedot kopioitumaan uuden palveluntarjoajan pilveen (tässä tapauksessa Google-tilille). Kun kerholainen ottaa uuden puhelimensa käyttöön, hän kirjaa jo alkuvaiheessa puhelimeen Googlen käyttäjätunnuksensa ja salasanansa ja uusi puhelin hakee yhteystiedot Googlen tililtä, jonne yhteystiedot on edellä kopioitu. Aika sekavan kuuloista näin luettuna, mutta oikeasti kätevää!

Yhden kerholaisen Windows 7-käyttöjärjestelmällä varustettu kone on alkanut toimia turhan verkkaisesti. Kerhon apuohjaaja Jyrkin avustuksella ladattiin ja asennettiin uusi ohjelmisto koneeseen. Tämä toimenpide vie aikansa ja on hyvä, että on nopea netti käytössä, sillä ohjelmisto ladataan suoraan netistä. 

Harjoittelimme myös Googlen ilmaista Hangouts-palvelua, jolla voidaan soittaa mm. videopuheluita tietokoneelta toiselle. Tämä on kätevä tapa pitää yhteyttä esimerkiksi kaukana asuvien sukulaisten kanssa. Skype-ohjelmisto on vastaava, mutta Hangouts ei edellytä erillisen ohjelmiston asentamista ja päivittämistä. Jos sinulla on Gmail-sähköposti, sinulla on myös Hangouts-videopuhelut käytettävissäsi. 


Tietokonekerhoa on tarkoitus jatkaa jälleen syksyllä. Kiitos apuohjaajille (Jyrki, Hannu ja Olavi) sekä kaikille kerholaisille kuluneesta keväästä! (PJ)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Retki Sastamalan kirkkoihin toukokuussa

Toukokuun 19. päivä 2016 diakoniatyö järjestää seurakuntaretken Sastamalaan. Lähtö on klo 9 Kankaanpään linja-autoasemalta ja paluu noin klo 16.30.

Retken hinta on 35 € (kerätään autossa). Retkelle tulee ilmoittautua viimeistään maanantaina 16.5. seurakunnan toimistoon 044-7133 569.

Retken ohjelmassa on tutustumista Sastamalan seurakunnan kirkkoihin, joissa kuullaan kirkon esittely. Ruokailu Vehmaan tilalla kuuluu retken hintaan. Iltapäiväkahvin jokainen retkeläinen maksaa itse.

Päivän päätteeksi poikkeamme Tyrvään kirjakauppaan.

Lisätietoja antaa diakonissa Ritva Rainerma p. 044-7133521. (PJ)

Leipäkirkko aloitti toimintansa huhtikuun alussa

Kankaanpään kristillisten seurakuntien yhteishanke Leipäkirkko aloitti toimintansa huhtikuun 4. päivä. Seurakunnat saavat paikallisista elintarvikeliikkeistä lahjoituksena ruokatarvikkeita, joita jaetaan Leipäkirkossa vähävaraisille kankaanpääläisille. Leipäkirkko järjestetään joka maanantai klo 14. Elintarvikkeet jaetaan kahvitarjoilun ja hartauden jälkeen.













Leipäkirkko järjestetään vuoroviikoin eri seurakunnissa maanantaisin klo 14. 


















Kevään vuorolista:

25.04. Vapaaseurakunta, Toukolankatu 1

02.05. Kankaanpään seurakunta, Keskuskatu 51 (Torikulman diakoniatoimisto)
09.05. Helluntaiseurakunta
16.05. Vapaaseurakunta
23.05. Kankaanpään seurakunta
30.05. Helluntaiseurakunta










Seurakunnat ovat hankkineet kylmälaitteita, joissa lahjoitettuja elintarvikkeita säilytetään ennen jakelua.





Tilaisuuden alussa on kahvihetki ja hartaus. (PJ)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Helmikuun tietokonekerhossa jälleen monipuoliset aiheet

Kerhon alkuhartaudeksi luimme mobiilikirkko.fi-palvelussa ehartautta, jossa sivulta toiselle siirrytään painamalla sivun alareunan ikonikuvaketta. Luimme päivän raamatunkohdat ja rukoukset. Mobiilikirkon etusivulta löysimme myös bottipapin, joka on tietokoneohjelma, jolle voi esittää kysymyksiä. Kannattaa kokeilla!

Kerholainen Oili esitteli uutta tablet-tietokonettaan, jonka voi tilata esimerkiksi puhelinoperaattorin nettisivuilta. Laitteen voi hankkia myös osamaksulla. Jos haluaa käyttää laitetta sujuvasti myös matkoilla, pitää laitteeseen ostaa oma liittymä, joiden kuukausihinnat lähtevät noin 14 eurosta. Toki jos omassa älypuhelimessa on netti, voi useimmista puhelimista määrittää netin jaettavaksi, jolloin tabletilla pääsee nettiin puhelimen kautta.

Kerhon apuohjaaja Hannu esitteli Ifolorilta tilaamaansa canvas-taulua, jossa Hannun lähettämä kuva oli tulostettu kankaalle ja pingotettu puukehysten päälle. Totesimme, että noin kukkakimpun hinnalla voi viedä tällaisen taulun vaikka syntymäpäivälahjaksi läheiselle.

Kerhon apuohjaaja Ollilla oli tieto, että Tasavallan Presidentti kertoo Ylen nettisivuilla ajankohtaisesta turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Katselimme lähetystä hetken ja totesimme, että lähetys on varmaan myöhemmin katsottavissa Yle Areenassa vielä uudelleen.

Kerhon lopuksi katselimme YouTubesta Davehax-kanavan käteviä vinkkejä monenlaisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi miten viikataan paita kahdessa sekunnissa, tehdään herkullisia pekonipannukakkuja tai miten tonnikalapurkista saa tehtyä kynttilän. Lukuisiin hauskoihin videoihin pääset tutustumaan painamalla tätä linkkiä. (PJ)

maanantai 22. helmikuuta 2016

Tammikuun lopun tietokonekerhossa

oli vieraana Minna Salmi Petäjä-opistolta. Minna kertoi opiston tietotekniikkakursseista, joille voi ilmoittautua jälleen ensi syksyn alussa.

Syksyn kurssien lisäksi Petäjä-opiston Tietotupa Keltaisen talon mikroluokassa on uusi toimintamuoto, johon voi tulla vapaasti joka torstai klo 12-14. Hinta on 2 € kerta ja se maksetaan toimistoon Keltaisen talon päädyssä. Lisätietoa Tietotuvasta löytyy tästä linkistä. Kaikki tietotekniikkakurssit löytyvät tästä linkistä.

Kerhon hartaudeksi katsoimme Yle Areenasta jakson Pisara-ohjelmaa, jossa kysyttiin onko Raamatussa huumoria. Vastauksen tähän kysymykseen löydät katsomalla ohjelman tästä linkistä.

Tutustuimme myös Ifolor-kuvapalvelun toimintaan. Tähän palveluun voi ladata valokuvia omalta tietokoneelta ja saada niistä paperivalokuvia kotiin postitettuna. Kirjoita Googleen Ifolor, niin pääset tutustumaan palveluun.

Eräs kerholaisista oli kiinnostunut saamaan tarjouksen nettiliittymästä valokuitukaapelin kautta. Kankaanpäässä tällainen yhteys on mahdollista tilata kahdelta eri palveluntuottajalta, joista toinen on Sonera ja toinen on Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy. Kerholainen lähetti näistä toiseen sähköpostia ja pyysi tarjousta liittymästä.

Välipalana teimme aivojumppaa, johon löysimme ohjaajan YouTubesta: seniori365.fi-kanavalla on useita jumppia. Tässä linkki kanavan sivulle.

Kuuntelimme loppuun Kirkossa-laulun YouTubesta. Sinäkin voit laulaa mukana painamalla tätä linkkiä (PJ).


torstai 14. tammikuuta 2016

Tietokonekerho alkoi jälleen

Kevään ensimmäinen tietokonekerho alkoi vilkkaasti keskiviikkona 13.1. Uusi varhaisempi ajankohta ei ollut vähentänyt kerholaisten innokkuutta.

Kuuntelimme alkuhartaudeksi piispa Eero Huovisen samana aamuna Radio 1:ssaä pitämän hartauden Yle Areenan nettisivulta. Lopussa lauletun virren 215 sanat saimme näkyviin kirkon nettisivuilta.
Voit kuunnella hartauden ja näet muutkin kuunneltavissa olevat hartaudet tästä linkistä. 
Virsikirjan sivuille pääset tästä linkistä. 

Aloitimme netinkäytön perusteiden kertaamisen ja haimme Googlen kautta Vanhustyön Keskusliiton sivut näkyviin. Sivuilla on tietoa hankkeesta ”Seniorit surffaa-nettiopastaja auttaa”. Voit lukea hankkeesta lisää painamalla tätä linkkiä. 

Hanke julkaisee opastusvideoita YouTube-videopalvelussa. Pääset katsomaan Vanhustyön Keskusliiton videokanavaa tästä linkistä. 

Katselimme kokonaan videon, jossa esiteltiin älypuhelinta, tablettia, kannettavaa tietokonetta ja pöytätietokonetta. Video antaa hyviä vinkkejä pohdittaessa mikä laite olisi juuri minulle sopiva. Näet videon tästä linkistä. 

Keskustelimme myös sanomalehtien lukemisesta tabletti-tietokoneella. Totesimme, että esimerkiksi  Satakunnan Kansa ja Helsingin Sanomat ovat luettavissa tabletilla tai muulla laitteella. Esimerkiksi Hesarin tilaaminen digiversiona maksaa noin puolet siitä, mitä perinteinen paperiversio.

Edelliseen liittyen totesimme myös, että tablet-tietokone tarvitsee sisäänsä oman sim-kortin eli kuukausimaksullisen mobiililiittymän, jotta sillä voi selata nettiä ilman rajoituksia eri puolilla kotimaata. Toki ilman mobiililiittymääkin laitetta voi käyttää netissä, mikäli kotona tai muussa tilassa on langaton verkko käytettävissä. Mobiililiittymiä myyvät Suomessa Dna, Elisa ja Sonera ja niiden kuuluvuudessa on eroja riippuen paikkakunnasta. Hyvä onkin ennen hankintaa varmistaa, että kuuluvuus on kunnossa.

Muutamiin koneisiin asensimme tai päivitimme suositun CCleaner-huolto-ohjelman. Ohjelmasta on saatavilla sekä ilmais- että maksullinen versio ja se on ladattavissa tältä sivulta. 


Tietokonekerho jatkuu 20.4. asti kahden viikon välein, keskiviikkoisin klo 10-12. (PJ)

torstai 7. tammikuuta 2016

Kevään 2016 kerhot ja ryhmät diakoniatyössä

Lauluryhmä
Torikulmassa maanantaisin klo 10
11.1.   25.1.   8.2.   22.2.   7.3.   21.3.   4.4.   18.4.   2.5.


Tiistaikammari
Torikulmassa joka tiistai klo 9.30-11.00. 


Miesten piiri
Hakoniemen saunalla keskiviikkoisin klo 14 
13.1.   17.2.   16.3.   20.4.   18.5.


Eläkeläisten tietokonekerho
Torikulmassa joka toinen keskiviikko klo 10
13.1.   27.1.    10.2.    24.2.    9.3.   23.3.    6.4.   20.4.


Myllymäen keskiviikkokerho
Soikankatu 1:n kerhotilassa keskiviikkoisin klo 12.30.
13.1.   10.2.   16.3.   20.4.   18.5.


Perjantaikahvila klo 14 Toimituvalla (Kuninkaanlähteenkatu 4) 
8.1.   22.1.   5.2.   19.2.   4.3.   18.3.   1.4.   15.4.   29.4.   13.5.