torstai 14. tammikuuta 2016

Tietokonekerho alkoi jälleen

Kevään ensimmäinen tietokonekerho alkoi vilkkaasti keskiviikkona 13.1. Uusi varhaisempi ajankohta ei ollut vähentänyt kerholaisten innokkuutta.

Kuuntelimme alkuhartaudeksi piispa Eero Huovisen samana aamuna Radio 1:ssaä pitämän hartauden Yle Areenan nettisivulta. Lopussa lauletun virren 215 sanat saimme näkyviin kirkon nettisivuilta.
Voit kuunnella hartauden ja näet muutkin kuunneltavissa olevat hartaudet tästä linkistä. 
Virsikirjan sivuille pääset tästä linkistä. 

Aloitimme netinkäytön perusteiden kertaamisen ja haimme Googlen kautta Vanhustyön Keskusliiton sivut näkyviin. Sivuilla on tietoa hankkeesta ”Seniorit surffaa-nettiopastaja auttaa”. Voit lukea hankkeesta lisää painamalla tätä linkkiä. 

Hanke julkaisee opastusvideoita YouTube-videopalvelussa. Pääset katsomaan Vanhustyön Keskusliiton videokanavaa tästä linkistä. 

Katselimme kokonaan videon, jossa esiteltiin älypuhelinta, tablettia, kannettavaa tietokonetta ja pöytätietokonetta. Video antaa hyviä vinkkejä pohdittaessa mikä laite olisi juuri minulle sopiva. Näet videon tästä linkistä. 

Keskustelimme myös sanomalehtien lukemisesta tabletti-tietokoneella. Totesimme, että esimerkiksi  Satakunnan Kansa ja Helsingin Sanomat ovat luettavissa tabletilla tai muulla laitteella. Esimerkiksi Hesarin tilaaminen digiversiona maksaa noin puolet siitä, mitä perinteinen paperiversio.

Edelliseen liittyen totesimme myös, että tablet-tietokone tarvitsee sisäänsä oman sim-kortin eli kuukausimaksullisen mobiililiittymän, jotta sillä voi selata nettiä ilman rajoituksia eri puolilla kotimaata. Toki ilman mobiililiittymääkin laitetta voi käyttää netissä, mikäli kotona tai muussa tilassa on langaton verkko käytettävissä. Mobiililiittymiä myyvät Suomessa Dna, Elisa ja Sonera ja niiden kuuluvuudessa on eroja riippuen paikkakunnasta. Hyvä onkin ennen hankintaa varmistaa, että kuuluvuus on kunnossa.

Muutamiin koneisiin asensimme tai päivitimme suositun CCleaner-huolto-ohjelman. Ohjelmasta on saatavilla sekä ilmais- että maksullinen versio ja se on ladattavissa tältä sivulta. 


Tietokonekerho jatkuu 20.4. asti kahden viikon välein, keskiviikkoisin klo 10-12. (PJ)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti