torstai 13. kesäkuuta 2019

Diakoniatyön kevätretki Jyväskylään 11.6.2019

Lähdimme kevätretkelle kahdella lähes täydellä linja-autolla aamuseitsemän aikaan. Mukaan tuli 91 matkalaista Honkajoelta, Kankaanpäästä ja Jämijärveltä.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Virroilla, jossa nautimme maukkaat munkkikahvit. Seuraavaksi pysähdyimme Petäjäveden vanhassa kirkossa, jossa kuuntelimme mielenkiintoisen opastuksen kirkon rakentamisesta ja jumalanpalveluselämästä kahden ja puolen vuosisadan takaa. Aimo Haapakosken ottamia kuvia:








Jyväskylään päästyämme nautimme maittavan lounaan Jyväskylän kristillisellä opistolla. Lounaan jälkeen ryhmämme jakautui. Toinen ryhmä lähti kaupungin keskustaan käsityömuseoon, toinen lähti oppaan mukana kaupunkia esittelevälle kiertoajelulle. Aimo Haapakosken ottamia kuvia:










Näiden jälkeen oli vielä kaksi kohdetta: Viherlandiasta oli mahdollista ostaa kukkia ja Pandan tehtaanmyymälästä karkkia. Aimo Haapakosken ottamia kuvia:





Puoli kuuden tienoilla lähdimme kotimatkalle. Matkat menivät joutuisasti virsiä veisatessa ja matkakumppanien kanssa jutellessa. Sää suosi ja tunnelma oli hyvä. Vaikutti siltä, että matkalaiset olivat päivään tyytyväisiä. (PJ)

lauantai 2. maaliskuuta 2019

1 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Hei!

Olen pitänyt seurakunnassamme muutaman viime vuoden ajan tietokonekerhoa, jossa olemme tutustuneet netissä oleviin palveluihin. Olen auttanut myös laitteiden hankinnassa ja ylläpidossa. 

Olen nyt koonnut tänne Kankaanpään seurakunnan diakoniatyön blogisivulle asioita, joita olemme käsitelleet eläkeläisten tietokonekerhossa. Blogin etuna on, että se on aina saatavilla netissä ja kirjoituksiin lisätyt linkit eri nettisivuille ovat käytettävissä ilman osoitteen kirjoittamista selaimeen. Koska aineistoa on kertynyt melko paljon, jaan sitä useammaksi blogikirjoitukseksi.

Tarkoituksemme on käyttää tätä materiaalia keväällä 2019, kun tapaamme Digikahvilassa maalis- ja huhtikuun aikana. 

Tässä ohjeistusta Digikahvilaan tuleville ja miksei myös sinulle, joka olet lukemassa tätä kirjoitusta vaikkapa ihan vain sattumalta:

Netistä löydät hyödyllistä tietoa aiheesta kuin aiheesta. Eli rohkeasti vain tutkimaan, kokeilemaan ja oppimaan! Netin käyttöä opit parhaiten nettiä käyttämällä. Ota siis tavaksi käyttää laitteitasi ja nettiä joka päivä. Näin taidot pysyvät yllä ja opit lisää. 

Surffaile netissä: se tarkoittaa, että kun katsot vaikkapa Iltalehden sivustoa, avaa sieltä yksi artikkeli. Silmäile mihin muihin juttuihin sivulla on otsikkoja ja klikkaa niitäkin. Ja niin edelleen: aina löytyy uutta ja mielenkiintoista. 

Kun jokin asia alkaa kiinnostaa enemmän, kirjoita siitä Google.fi-sivun hakukenttään (tai selaimen osoiteriville, joka toimii myös hakukenttänä) ja katso mitä sivustoja sen kautta tarjotaan tutkittavaksesi. Mielenkiintoisimmat sivut voit tallentaa kirjanmerkeiksi, jolloin ne ovat nopeasti saatavilla myöhemminkin.

Tätä netin käyttö on: seikkailua ja uuden oppimista. Olen koonnut näihin blogikirjoituksiin vinkkejä, joihin voit perehtyä oman kiinnostuksesi pohjalta.

Pasi Junnila
johtava diakoniatyöntekijä
Kankaanpään seurakunta

2 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Innostusta, rohkaisua, motivaatiota netin käyttöön

Katso Vanhustyön keskusliiton valmistama videosarja rohkaisuun ja motivaatioon
Klikkaa allaolevaa linkkiä ja katsele sivulta avautuvia videoita. Videon voit välillä keskeyttää, jos haluat kirjoittaa muistiin asian, joka videossa mainitaan ja johon haluat myöhemmin perehtyä lisää: Klikkaa tästä!

Miksi kannattaa käyttää nettiä? 
Lue juttu ja katso video Aku Erosesta MTV Uutisten sivulta


Mitä kaikkea voit netissä tehdä?
Klikkaa alla olevaa linkkiä, tutustu sivustoon ja klikkaa sivulta löytyviä muita linkkejä:


Tiedon löytämisen taito
Lue Eläkeliiton Netikäs-hankkeen sivuilta löytyvä kirjoitus tiedon hakemisesta. 

3 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Tukea on saatavilla
Alla olevista linkeistä voit tutustua omaan tahtiin moniin juttuihin ja videoihin ja saada niistä ideoita netin käyttöön.

SeniorSurfin videot
Edellä mainitun Vanhustyön Keskusliiton SeniorSurf-toiminnan tuottamia opastusvideoita löytyy myös videopalvelu YouTubesta. Tästä linkistä avautuu listaus videoista, joita voit katsella

Yleisradio on myös tuottanut oppaita netin käyttöön. Nettiä ikä kaikki-sivusto 

ja Ylen Digitreenit löytyvät täältä.

Juttu Helsinki Mission digikummitoiminnasta ja Jorma Väliahon kokemuksia

Digitaalisen neuvonnan luentoja
Aiheena mm. Minulleko älykännykkä ja Ostaminen netissä 
Nämä videot ovat niin pitkiä, että kannattaa varata rauhallinen tunti tai pari, että saat rauhassa katsella ne.

Enter ry
ENTER ry on Uudellamaalla toimiva senioreiden yhdistys, joka tarjoaa henkilökohtaista ja maksutonta opastusta tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytössä. Opiskele itse -sivuilta löydät aineistoa tietoteknisten asioiden itsenäiseen tutkimiseen ja opiskeluun. Sisällöt ovat senioreille suunnattuja. Klikkaa tästä!

4 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Mitä hyötyä siitä netistä oikein on?

Netissä voit hoitaa mm. seuraavia asioita: 

on palvelu, jossa voit hakea puhelinnumeroita ja osoitteita. Palveluun pitää luoda ensin tilin.

Täältä voit katsota millaista säätä on luvassa tällä ja ensi viikolla

Verkkopankit
Pankkiasiat hoituvat kätevästi netissä. Verkkopankkitunnuksilla voit tunnistautua myös moniin muihin palveluihin.

Kelan palvelut 
löytyvät myös netistä. Kelan-sivustolla tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla, kun haluat katsoa omia tietojasi.

Laboratorio SataDiag
Netistä voit varata laboratorioaikasi sivulta satadiag.fi

-sivustolla voit kirjautua Omakantaan pankkitunnuksilla ja katsoa terveystietojasi ja reseptejäsi..

VR:n palvelut
Junamatkalle voit ostaa lipun netistä sivulta vr.fi

Matkahuollon palvelut
löytyvät matkahuolto.fi -sivustolta. Osta lippua ja lähde linja-automatkalle!

-sivustolla voit selata tehtyjä aloitteita ja halutessasi kannattaa niitä.

-sivustosta voit vinkata sukusi nuorille: sivuilta löytyy monipuolista tietoa vaikkapa omaa kotia perustavalle ja ruoanlaittoa opettelevalle nuorelle. Marttojen opastusvideoita löytyy myös YouTube-videopalvelusta.

Sähköposti 
on ilmainen tapaa lähettää ja vastaanottaa viestejä. Voit laittaa viestiin vaikka kuva koneeltasi mukaan.

Pilvipalvelut
tarkoittavat isojen palveluntuottajien tarjoamia, osittain maksuttomia palveluita. Näitä toimijoita ovat mm. Google, Apple ja Microsoft. Googlen hakutoiminta on lähes kaikkien netinkäyttäjien ykkösvalinta tiedonhakuun. Google ja muut toimijat tarjoavat kattavan kokoelman muitakin palveluita. Näitä palveluja ovat esim. karttapalvelut, kääntäjäpalvelu, toimisto-ohjelmistot ja muut sovellukset. Palvelujen käyttö aloitetaan luomalla palveluun ilmainen tili. Tämä tili toimii kaikissa älylaitteissa ja voit hyödyntää tätä mm. synkronoimalla yhteystietosi eri laitteiden välillä.

5 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Hengellistä elämää netissä

Kirkon sivut netissä löydät osoitteesta

Jumalanpalveluksenkin voi katsoa netistä 

Lyhyitä hartausohjelmia löydät Yle Areenan Pisara-sivulta

Radio Dei 
Välittää toivoa, rakentaa yhteyttä ja kertoo uskosta Jeesukseen luonnollisena osana elämää.

Uskottavia uutisia

Omakohtaisia kertomuksia uskosta on koottu sivulle 

Raamatunlukijain liiton sivut: 
Matka läpi Raamatun 100 lyhyen lukukohdan kautta

Jukka Norvannon raamattuopetukset

Eero Junkkaalan lyhyet opetusvideot YouTubessa 

Juttu papeista Studio 55:ssä 

Raamatun opetusta löydät myös täältä
ja


6 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Virkistystä, iloa ja ajankulua netissä
  
Yle Areenassa 
voit kuunnella radio-ohjelmaa joko suorana lähetyksenä tai voit hyödyntää palveluun tallennettuja ohjelmia. Huomaa Hae-toiminto oikeassa yläkulmassa. Kirjoita hakukenttään haluamasi ohjelman nimi.

Muitakin radiokanavia on 
ja monet niistä löydät netistä, kun menet sivustolle 

Myös televisio-ohjelmat löydät Areenasta 

Erilaisia kisailuja ja vaikkapa tietokilpailukysymyksiä 
löydät näiden linkkien kautta:
Kankaanpää-aiheinen tietovisa Täällä!

Videopalvelu YouTube
kirjoita hakukenttään sinua kiinnostava aihe, vaikkapa Olavi Virta YouTube

Äidinkielestä pitäville kielenhuoltoa, kieli- ja nimitestejä löytyy täältä:

Uutis-sivustoja 
Yle 
MTV 

Vaalikoneet
Hae Googlen hakutoiminnon kautta Google

Älypää-pelisivusto 

Valokuvat
Teetä valokuvia digikameraasi tai puhelimeesi tallentuneista kuvatiedostoista tai tee valokuvakirja 

Aivojumppaa YouTubessa
kirjoita hakukenttään aivojumppa ja saat ohjattua nojatuolijumppaa YouTube

Seniorit365
Kattava kokoelma ikääntyneiden tarvitsemia tuotteita, palveluja, tietoa, ajankohtaisia asioita, tapahtumia ja aktiviteetteja. Hyvinvointia koko vuodeksi

MTV 3 Katsomo 
löytyy sivulta Katsomo
Ohjelmien katsominen vaatii maksuttoman mtv-tunnuksen luomisen

lue artikkeleita, pelaa päivän Sudoku tai osallistu vaikka verkkokeskusteluun

Huumoria: nauru pidentää ikää tai sitten ei

Vapaa tietosanakirja netissä

Maksullisia palveluja

tarjoaa sisältöään hintaan 9,95 €/kk

elokuvia ja sarjoja kuukausihintaan. Hinta noin 10 € kk.

musiikkia kuukausihintaan, hinta noin 10 € kk




7 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Sosiaalinen media, terveys ja ruoka

Mitä on sosiaalinen media?

Mtv:n Studio 55-sivulla esitellään sosiaalisen median palveluita 

Diasarja, joka esittelee helppotajuisesti sosiaalista mediaa 
Paina nuolesta 1 of 51-tekstin vieressä, niin saat seuraavan dian näkyviin

Mikä on Facebook-kysymykseen löytyy vastaus täältä:


Terveysasiat
Terveyteen ja sairauksiin liittyvää tietoa löytyy netistä paljon. Alla joitakin esimerkkejä:

Ikäinstituutin jumppa- ja muut videot löydät täältä: 

Muistiliiton sivut ja hoitotahto: 

Älypuhelimen 112 - sovellus, juttu Satakunnan Kansassa 
Jos sinulla on älypuhelin, suosittelen asentamaan siihen 112-sovelluksen

Tietoa sairauksista löydät sivulta 

Kodin Kuvalehti, henkisesti vahva ihminen  
Tutustu myös sivuston muuhun antiin


Ruoka
Nopeinta lienee kirjoittaa Googleen mistä ruoasta tai reseptistä on kiinnostunut vaikkapa näin: parhaat korvapuustit

Näilläkin sivuilla voit vierailla: 



8 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Turvallisuus netissä

Valitettavasti elämän nurja puolikin löytyy netistä ja monet rikolliset pyrkivät hyödyntämään nettiä saadakseen itselleen taloudellista hyötyä. Tieto erilaisista huijauskeinoista auttaa välttämään uhriksi joutumista.

Perusteellinen ja laaja opas turvalliseen toimintaan netissä

Studio 55

Testaa taitosi tietoturva-asioissa

Viisi vinkkiä huijaussivustojen välttämiseen 

Aamulehdessä ollut juttu, jossa varoitetaan ns. hälärisoitoista 
”Tyypillisessä huijaussoitossa puhelin soi kerran tai kaksi. Sitten puhelu katkaistaan. Puhelimen ruudulle jääneen tiedon tulleesta puhelusta numeroineen on tarkoitus houkutella huijattava soittamaan takaisin.” Älä soita takaisin epäilyttävään numeroon!

Tilausansa 
Jos saat netissä erikoisen hyvän ja halvan tarjouksen, voi kyseessä olla huijaus.

Varo nettiromansseja

Huijausyritys luottokorttitietojesi saamiseksi:

Ole huolellinen maksukorttisi kanssa

Näin suojaat yksityisyyttäsi netissä ilman erityistaitoja 

Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset 

Virustorjuntaohjelman käyttäminen: onko tarpeen käyttää maksullista, pärjääkö ilmaisilla tai Windows 10:n omalla Defender-ohjelmalla?
Tärkeintä on oma varovaisuus. Älä avaa sähköpostin mukana tulleita liitteitä, jos olet epävarma niiden turvallisuudesta. Älä myöskään asenna uusia ohjelmia koneellesi muualta kuin luotettavista lähteistä. Kun toimit näin, on todennäköistä, että sinulle riittää Windows-käyttöjärjestelmän mukana tullut Defender-ohjelma. Lue lisää täältä:

9 Diakoniatyön Digikahvila keväällä 2019

Laitteiden hankkiminen

Uusia laitteita myyvät esimerkiksi
Power (lähin liike on Kankaanpäässä)




Käytettyjä laitteita voi katsoa täältä
Käytetty läppäri: Taitonetti


Suomalaiset huuto.net ja tori.fi - palvelut. 
Huomautus: varovaisuus on tarpeen ostaessasi yksityiseltä henkilöltä tuotteita. Voitko olla varma, että myyjä lähettää tavaran, jos maksat sen etukäteen?


Tietokoneen tai oheislaitteen korjauttaminen
Huomautus: Onko takuu vielä voimassa? Ota yhteys liikkeeseen, josta ostit laitteen.


Korjaus- ja huoltopalveluita Kankaanpäässä 
Nettis
Valtti Valtti-pajan tietokonehuolto ja muut palvelut